Premium-varainhoitorahastot - Ålandsbankenin uutuus

Ålandsbanken on saanut tunnustusta sekä henkilökohtaisesta asiakaspalvelustaan että rahastojen menestyksekkäästä varainhoidosta. Uudet Premium-rahastot ovat tuloksena Ålandsbankenin pyrkimyksestä ulottaa varainhoidon asiantuntemuksensa laajemman asiakaspiirin käytettäväksi.

Premium Banking -palvelussa tarjoamme nyt eri riskitasoisia varainhoitorahastoja. Rahastot sopivat sekä sinulle, joka olet valmis ottamaan suuremman riskin ja tähtäät hyvään pääoman kasvuun että sinulle, joka haluat varovaisemman sijoituksen alhaisemmalla riskillä. Premiumvarainhoitorahastomme antavat sinulle sijoittajana mahdollisuuden valita, miten varojasi hoidetaan ja samalla jättää osake- ja korkosijoitusten valinnan asiantuntijoittemme hoidettavaksi.

Varainhoito rahastomuodossa on myös kätevää asiakkaille. Sijoittajan ei tarvitse esimerkiksi ilmoittaa veroilmoituksessaan rahastossa sijoitusaikana tapahtuvia arvopaperikauppoja - kuten täyden valtakirjan varainhoidossa olevan salkun kohdalla. Veroilmoitus täytyy tehdä ainoastaan kerran - asiakkaan myytyä rahasto-osuutensa. Premium-rahastot sopivat erinomaisesti myös säännölliseen rahastosäästämiseen tai pitkäaikaissäästämiseen eläkettä varten. Asiakkaat, joilla on Premium Banking -sopimus, eivät maksa merkintäpalkkiota säännöllisessä rahastosäästämisessä.

Rahastosalkut
Premium-rahastot 30, 50 ja 70 sijoittavat osakkeisiin ja korkosijoituksiin. Käsitteet 30, 50 ja 70 kuvaavat osakesijoitusten osuutta rahastossa markkinoiden normaalitilanteessa ja siten rahaston riskiprofiilia.

Lue lisää Premium-rahastoista »